Osallistava taiteellinen toiminta

 Kuule, minä sävellän!  Koulutus
 Projektit  Tapahtumat

 

Sibelius-Akatemian osallistava taiteellinen toiminta sisältää opintojaksoja, projekteja, tutkimusta sekä tapahtumia. Toiminta on käynnistynyt vuonna 1992 ja sillä on ollut matkan varalle useita eri nimiä: yleisökasvatus, yleisökoulutus, yleisötyö, Education-alan toiminta ja Luovat muusikon taidot (Luomus).

Näillä sivuilla pääsee tutustumaan tarkemmin, mistä kaikesta osallistavassa taiteellisessa toiminnassa on tällä hetkellä Sibelius-Akatemiassa kysymys.

 


Ajankohtaista yleisötyössä

« Takaisin

Kuule, minä sävellän -projektin puitteissa syntyi teos sinfoniaorkesterin konserttiin

12-vuotiaan Viivi Helisalon Kuule, minä sävellän –projektissa 2011 syntynyt sävellys Kahden tuulen välillä esitetään Helsingin Kaupunginorkesterin juniorikonsertissa 12.11. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun orkesteri soittaa lapsen säveltämän teoksen.

- Se, että sävellykseni esitetään nyt sinfoniaorkesterin konsertissa, on ihan mahtava tilaisuus. Eihän tätä kaikille tapahdu!, nuori säveltäjä kertoo.

Viivin sävellysprosessia ja teoksen sovittamista sinfoniaorkesterille on ohjannut säveltäjä Olli Kortekangas. Videolta selviää, mikä toimi lähtökohtana sävellyksen synnylle.